Skip to main content
Ajankohtaista

Pihapäivässä puhdasta jälkeä ja tekemisen meininkiä

Isolla porukalla saa nopeasti paljon aikaan. Huoltomiesten ja siivoustyöntekijöiden vahvistuksena Sari Kronström, jonka tavallisesti tapaa toimiston asiakaspalvelutehtävistä.

Runosmäen Lämpö jalkautui toukokuun lopulla päiväksi ulos pihatalkoisiin. Niin siivoojat, huoltomiehet, isännöitsijät kuin toimiston väki toimitusjohtaja Petri Pyykköstä myöten olivat mukana. Yhdessä tekeminen hitsaa porukkaa yhteen.

Iloista puheensorinaa ja keltaliivistä porukkaa saa nopeasti paljon aikaan, samalla kun luonto puskee vihreää esiin kevään voimalla. Tavallisen pilvinen torstai olikin yllättäen täynnä toimintaa Runosmäen eri taloyhtiöiden pihoilla. Runosmäen Lämpö Oy pisti koko henkilöstönsä liikkeelle päiväksi pois toimistopöytien äärestä asukkaiden keskelle. Tavoite oli yhdessä sekä siivota, että lähestyä uudella ja erilaisella tavalla koko Runosmäen alueen asukkaita.

– Olemme toimistoa myöten kaikki mukana, isännöitsijä Minna Silander hymyilee keltainen huomioliivi päällään ja harja kädessään.

Aamulla porukka jaettiin kahteen osaan. Siivousurakka aloitettiin kahtena ryhmänä alueen länsipuolelta. Lounastauon jälkeen jatkettiin itäiselle puolelle, jotta kaikki taloyhtiöt saatiin käytyä läpi.

– Tämä ei ole perinne, Silander nauraa. Sitä se ei ole vielä, ensi kerralla se voi jo olla. Idea toimintapäivään syntyi Petri Pyykkösen mielessä.

– Talojen edustat siivotaan, rappurallien alustat putsataan, puhalletaan lehdet ja kerätään roskat. Sisällä siistitään kaiteet, lasit ja porraskäytävät. Tämä sopii henkilöstölle hyvin, mukana on yli 30 henkeä. Tapahtuma motivoi ja luo yhteishenkeä, Silander kuvailee.

Hän itse pääsi nyt Runosmäessä ensi kertaa pihatöihin, mutta on sen sijaan ehtinyt toimia lämpölaitoshankkeessa koordinaattorina ja nyt isännöitsijänä. Kesäkuussa hänelle tulee vuosi täyteen yhtiössä.

Petri Pyykkönen pohtii, että toimintapäivästä voidaan tehdä perinne.

Tuttuja tehtäviä, vapaasti ja yhdessä

Siistijä Merja Kankaanpää viimeistelee ulkoroskiksen pinnan kiiltäväksi. Hän pääsee nyt tekemään sellaista säätöä, jota ei tuiki tavallisena työpäivänä ehkä ehdi.

– Aurinko voisi paistaa, hän tuumii. – Ihan kiva juttu tämä on, saa tehdä vapaasti yhdessä, kun yleensä on omat rutiinit.

– Tämä oli yllätys, oikein hyvällä tavalla, yksi Runosmäen asukkaista, Pirkko Somerpalo kertoo. Hän seurasi menoa pihamaalla. Vilskettä riitti.

Asukkaat eivät etukäteen tienneet, mitä odottaa. Mutta Runosmäen Lämmön henkilöstön ilmaantuminen harjakoneiden, harjojen ja ämpäreiden kanssa isolla joukolla huomattiin.

Asukkailta toivottiin risuja ja ruusuja eli terveisiä huoltoyhtiölle. Monta asiaa tulikin hoidettua saman tien. Runosmäessä asuu ihmisiä, jotka osaavat sanoa kainostelematta, jos ja kun apua tarvitaan. Niin asiat myös hoituvat eteenpäin. Joku myös kaipasi aiemmin töissä ollutta ”mukavaa huoltomiestä”. Hyvät työntekijät tulevat tärkeiksi.

Pihalla pohdittiin myös yhden taloyhtiön huvimajaratkaisua. Asukkaat olivat yhdessä päättäneet laittaa vanhan huvimajan suoraan uusiksi, sillä vanhan korjaaminen olisi tullut jopa kalliimmaksi. Lisäksi uuden huvimajan pintakäsittelyyn oli taloyhtiöstä jo luvalla talkoilla riuskojen naisten käsipareja.

Pirkko Somerpalolle Runosmäen Lämmön toimintapäivä oli hauska yllätys. Hän seurasi menoa pihamaalla omalta parvekkeeltaan.

”Yleensä jokainen hoitaa oman juttunsa”

Alaa opiskeleva Runosmäen Lämmön kesätyöntekijä Pasi Tuokko on paikalla lehtipuhaltimen kanssa. Hän pitää tapahtumaa kivana. Yleensä jokainen hoitaa omat juttunsa, nyt tehdään yhdessä.

– Pyyhitään pintoja, ollaan näkyvillä. Yhteinen päivä koko porukalle. Ihmiset näkevät, että ollaan tavattavissa. Tilattiin täksi päiväksi sade, mutta se loppui, hän tuumaa.

Tuokon omia hommia tulee kesän aikana olemaan erityisesti nurmikon leikkuu. Hän opiskelee kiinteistönhoitoalaa ja on erittäin tyytyväinen, että sai töitä ja näin opiskelurahaa jälleen ensi talveksi.

– Kivaa on ollut, Sari Kronström toteaa. Hän on tuttu kasvo toimiston asiakaspalvelutehtävissä, joten hänelle päivä tarjoaa vaihtelua töihin puhelimen ja työpöydän äärelle.

– Tässä näkee samalla, mitä työkaverit tekevät ja voidaan arvostaa heidän työtään, palkanlaskija Svitlana Strelets sanoo.

– Ihan hyvältä näyttää, toteaa myös Runosmäen Lämmön hallituksen puheenjohtaja Jorma Hellsten, joka on paikalla seuraamassa tapahtumaa.

– Hyvältä tuntuu, mukavaa vaihtelua porukalla. Saadaan pihat kuntoon. Pitää tulevaisuudessakin järjestää kerran vuodessa, Petri Pyykkönen toteaa.

Runosmäen Lämmön kesätyöntekijä Pasi Tuokko (vas.) viimeisteli talon edustaa lehtipuhaltimen kanssa. Hänestä oli mukavaa, että nyt päästiin tekemään porukalla.

”Soitto vain, niin pistetään kuntoon”

Kiinteistötyönjohtaja Jukka Leppäselle yhdellä asukkaalla onkin heti asiaa. Makuuhuoneen patterissa on ilmaa ja ilmauksen tarvetta. Nyt ääni pitää hereillä öisin, asialle olisi tehtävä jotain.

– Soitto vain, niin pistetään asia kuntoon, Leppänen lupaa.

Hänen mielestään meininki on hyvä, myös asukkaat ovat hengessä mukana. Heti ensimmäisessä yhtiössä tuli ihmisiä juttelemaan.

– Hyvältä tuntuu ja näyttää. Risuja ei ole juuri tullut, kun ihmisiä tulee vastaan, tulee esiin asioita, joita on tarpeen hoitaa ja pistää kuntoon.

Teemu Korhonen on harjoittelijana ja kesätöissä Runosmäen Lämmössä. Hänkin odottelee, että ruohonleikkuu on varmaan kesän päätehtäviä.

– Tähän mennessä on ollut töissä tosi kivaa, olen nyt ollut yhdeksättä viikkoa. Kaikki työntekijät ovat kasvoilta tuttuja, vaikken tiedä nimiä. Sekin on kiva, että nyt kaikkia näkee yhdessä. Yleensä toimiston, huollon ja siivouksen porukat ovat erikseen.

Katso videolta pihapäivän tunnelmia

Teksti: Sini Silvàn
Kuvat: Antero Lynne

Ota yhteyttä!

Ethän tee vikailmoitusta tähän osioon.